"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

460. tarina (Kuuma peruna ja löytö metsä)

Miehen toimiston läheltä löytyy tämä portti, josta voi puikahtaa armenialaiselle hautausmaalle. Viihdyn siellä kävelemässä ja tutkimassa hautakiviä. Tämä hautausmaa on kovin pieni, mutta sillä on portin vuosilukujen mukaan pitkä historia. Aivan kuten armenialaisilla on pitkä historiansa Turkissa.

Turkin perustuslaissa määritellään turkkilaiseksi jokainen, joka on sitoutunut Turkin valtioon kansalaisuuden siteen kautta. Näin ollen termi turkkilainen ei kerro henkilön etnisestä taustasta. Enemmistö Turkin yli 72 miljoonaisesta väestöstä on etnisiä turkkilaisia. Muita etnisiä ryhmiä maassa on mm. kurdit, tserkessit, romanit, arabit ja kolme virallisesti tunnustettua vähemmistöä eli kreikkalaiset, juutalaiset ja armenialaiset. Luotettavaa tietoa maan etnisestä jakaumasta ei ole, sillä Turkin väestönlaskennoissa ei luokitella ihmisiä etnisyyden mukaan.





Armenialaiset ovat sulautuneet ottomaanien yhteiskuntaan jo keskiajalta lähtien. Suurissa kaupungeissa, kuten istanbulissa, armenialaiset nousivat vaurauteen ja saavuttivat vaikutusvaltaisia asemia. He omistivat kiinteistöjä ja yrityksiä. Idässä kristittyjä armenialaisia sen sijaan kohdeltiin toisen luokan kansalaisina. 

Ensimmäisen maailmansodan tapahtumat ovat Turkissa edelleen kuuma peruna ja hyssytelty puheenaihe. Virallisesti turkkilaiset kieltävät armenialaisten kansanmurhan, mikä aiheuttaa kitkaa Turkin ja Armenian suhteisiin sekä leimaa Turkin kansainvälistä uskottavuutta. Aihe nostaa päätään säännöllisin väliajoin, mutta ratkaisua ei asiaan näytä löytyvän. Ainakaan vielä?







Jätin taakseni ruusut, hautakivet ja ylösnousemustoivoa julistavat ristit. Palasin nykyturkkilaisten pariin uusille kaduille. Muutaman mutkan takana minua odottikin iloinen yllätys, metsäinen puisto, jossa en ollut aiemmin käynyt. Sain taas hetkeksi unohtaa suurkaupungin hälyn, ihmismassat ja liikenteen pauhun. Täällä linnut lauloivat, heinikossa sirisi ja muurahaiset olivat työnsä touhussa. Vain silloin tällöin tuli vastaan muutama yksittäinen lenkkeilijä, suurimmaksi osaksi omistin metsän ihan itselleni.









Tänne minä kyllä vien naiset kävelylle, kunhan seuraavan kerran yhdessä ulos lähdetään. Portin vieressä oleva kyltti kertoi paikan olevan Opettajien talo ja Kulttuurikeskus, jossa olisi joka aamu tarjolla aamupalaa puutarhassa. Viikonloppuna ihan seisovasta pöydästä...

16 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Armenialaisten kansanmurhan kieltäminen on nykyään ainakin Ranskassa rikos. Juuri armenialaisten kansanmurhasta kirjoittamisestaan Shafak joutui vankilaan, josta tosin aika pian vapautui ilmeisesti tunnettavuutensa takia. Kyseessä siis kirja Kirottu Istanbl.

Satu kirjoitti...

Ihania, rauhoittavia paikkoja.

Mutta onko tuo ankka(?) ihan oikea?

Petra kirjoitti...

Onpa ihana paikka! Armenialaisten kansamurhan myöntaminen on tiukka paikka Turkissa, sille hallituspuolueelle joka sen tulee joskus tekemaan se on ainakin taman hetkisessa tilanteen valossa poliittinen itsemurha.

Allu kirjoitti...

Komea paikka, tykkään muutenkin käydä vieraissa maissa hautausmailla, vaikka en täällä kotona olekaan mikään haudoilla juoksija, kun pidän ne ihmiset muistona päässäni enkä matojen syömänä jossain haudassa. Mutta siis ihan historian takia hautausmaat kiinnostavat.

Anonyymi kirjoitti...

Suvivirsi soi vielä korvissa ja kevätjuhla päättyi juuri; todistukset saavat vasta lauantai aamuna, mutta lomatunnelma on laskeutunut tupaan. Keskimmäisellä on vielä koeviikko kesken ja huomenissa on uskonnon koe, mutta sitten enää pianon soittoa ylioppilasjuhlissa koululla. Tytöt ovat lomansa ansainneet, mutta minä sinnittelen töissä vielä heinäkuulle.

Upean paikan olit löytänyt; molemmat siis ! Aamupala puutarhassa kuulostaa upealta, mutta lihottavalta... t: Tiina

Mine kirjoitti...

Leena: Samasta asiasta on kovisteltu Orhan Pamukiakin Lumi-kirjan jälkeen, mutta hänkin selvisi lopulta ilman syytteitä. Asia on varsinainen virtahepo olohuoneessa, jota kenenkään ei kuulu muka nähdä, mutta joka on niin ilmiselvää, että sen kanssa on jotenkin kummallista elää...

Satu: Kyllä se on ihan oikea ja minäkin ihmettelin, että miten se oli sinne tullut. Hautausmaata ympäröi joka puolelta vilkkaasti liikennöidyt tiet...

Petra: Niin, mutta voiko tällaista kissahiiri-peliä loputtomasti jatkaakaan?

Allu: En minäkään hautausmailla käy omien kuolleiden läheisten vuoksi niinkään, minusta ne muistuttavat siitä, että pitää elää muistaen kuolevansa. Ehkä se auttaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen?

Tiina: Täällä olisi vielä kolme viikkoa ennenkuin tuohon päästään. Sanon nyt, että Onneksi, sillä lomat on jokseenkin hankalia silloin kun ne vietetään kuumassa kodissa ja kaikilla on koko ajan tylsäääääää....

A kirjoitti...

Kansanmurha on kova juttu! Ehkä uskotaan, kun niistä asioista ei puhuta, ongelmaa eikä tapahtumia ole olemassa!

Oikein viehättävä hautausmaa, tuolla viihtyisin minäkin:)

Kiitos postauksesta, Mine, ja oikein hyvää viikonloppua sinulle & perheellesi.<33333

Anonyymi kirjoitti...

Elif Safak ei ole ollut paivaakaan vankilassa: syytteet kumottiin ensimmaisessa oikeudenkaynnissa, jonne Safak ei edes tullut henkilokohtaisesti koska oli 5 paivaa sita ennen synnyttanyt tyttarensa. Syytteista vapautuessaan Elif Safakia edusti oikeudessa hanen aviomiehensa Eyup Can. Eli faktat eivat ole nyt Leena Lumella ollenkaan hallussa.
Turkin vankilassa ei talla hetkella ole ainoatakaan ihmista joka istuisi tuomiota tasta aiheesta puhumisen takia. Sehan on otsikoissa jatkuvasti.


Mine kirjoitti...

Aili: Tässä on varmaan kulttuurillinen ero. Turkissa ei liiemmin muutenkaan myönnetä olevansa väärässä tai pyydetä anteeksi. Korkeintaan kehoitetaan: Älä katso virhettäni. Se on kristillisen opetuksen perinnettä, kun opetellaan myöntämään virheensä ja pyytämään niitä anteeksi. Turkissa anteeksipyytäminen on heikkouden ja vähän myös tyhmyyden merkki.

Anonyymi: Mutta sen verran nyt myönnetään, että hyvällä täällä ei näitä kansanmurhan myöntäjiä katsella.

Jael kirjoitti...

Kaunis hautausmaa:)
Jerusalemin vanhassa kaupungissa on armenialainen puoli,ja pidän heidän valmistamastaan keramiikasta,jota minullakin on.
Fakta tuo kansanmurha on ,miksei siitä saa puhua....

Mine kirjoitti...

Jael: Maksoin eilen meidän liput, jee. Pääsen siis itse tutkimaan sitä Armenialaista puolta:D.

Anonyymi kirjoitti...

Sain kerran käsiini mielenkiintoisen teoksen Neljäkymmentä päivää Musa Daghilla. Se kuvaa 1900-luvun alkupuolen tilannetta, armenialaisten asemaa, pakkosiirtoa ja kansainvälistä politiikkaa, jolla silläkin oli oma roolinsa armenialaisten kohtalossa. Kolmiosainen kirja on vanha, julkaistu 1933 Saksassa, tekijänä Franz Werfel, suomennos V. Hämeen-Anttila. Täytyykin lukea uudelleen.
Valitettavasti näitä jonkin kansanryhmän väärinkohteluja näemme edelleen milloin missäkinpäin maailmaa. Miten mahdetaan aikanaan kuvata ja tulkita esim. Syyrian sisällissodan vaikutteita ja seurauksia. Ihminen osaa olla häikäilemätön ja armoton omia etujaan ajaessaan. Onneksi kaiken kamaluudenkin keskellä löytyy myös inhimillisyyttä. Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Noita Opettajien taloja, paikoin todella komeitakin pytinkejä, sattui silmiin keväisen Turkin loman aikana vähänkin isommissa paikoissa. Ihmettelimme, mikä niiden idea on - ammattiyhdistyksen kotipesä, opettajien asuintalo, juhlien pitopaikka ...?? Onko opettajien asema Turkissa vahva niin arvostuksen kuin taloudenkin osalta, että oma opettajien talo kuuluu asiaan? Anisi

Mine kirjoitti...

Anisi: Opettajien ammatti ei minusta ole täällä ainakaan palkkojen perusteella kovin arvostettua. Tai sellainen ammatti, johon hingutaan. Liekö nuo opettajien pytingit ovat Ataturkin perintöä? En ole itseasiassa koskaan ajatellutkaan asiaa. Koitanpa siis ottaa selvää:).

Meillä on ystävä, joka työskentelee armenialaisten lehdessä, mutta on itse turkkilainen. Sain joku aika sitten hänen uuden kirjansa, jossa hän on koonnut Diyarbakirin armenialaisten tarinoita. Tämä on sarjassa toinen kirja. En ole vielä aloittanut sitä, mutta pian...

Anonyymi kirjoitti...

Juu ei ole todellakaan mikaan trendikas aihe tama aihe Turkissa, mutta se on myos yhta lailla vaarin etta se, etta Safakin tilanteesta levitetaan aivan selvasti 100% vaaraa tietoa.

Elif ei ole vankilaa nahnytkaan eika tassa maassa vankila ole se uhka jota tulisi pelata, vaan kaduilla kansanmurhasta avoimesti puhuvia toimittajia ja kirjailijoita vainoavat aarinationalistit (ei suinkaan oikeusjarjestelma). He ovat niita, jotka taalla eniten tukahduttavat keskustelua erilaisista historiantulkinnoista.

Ei Elif minkaan kuuluisuutensa takia vapautunut mistaan; hantahan ei vangittu, eika edes pakotettu oikeustalolle kuulemaan kuinka hanet vapautettiin syytteista. En ole koskaan nahnyt Turkissa viimeisen 15 vuoden aikana etta ihminen vapautuisi vankilasta aikaisemmin "kuuluisuutensa" vuoksi. En koskaan.

Mikaan muu ei ole yhta helppoa kuin etaalta viisasteleminen ja besserwisserin leikkiminen. Se on janna miten Turkki on sellainen maa, josta niin monella maassa koskaan kaymattomalla on niin paljon "tietoutta". Vielakin jannempaa on se, etta tama "tietous" on todellakin kasikopelolla esitettyja yleistyksia ja pinnallisia ennakkoluuloja kun vertaa niita Turkin arkirealiteetteihin tai siihen, mita turkinsuomalaiset tasta maasta ajattelevat.

Kukaanhan ei kiista naita ongelmia esimerkiksi sananvapaudessa, mutta kylla se vaan on niin, etta niiden kaytannon puolta ei Suomen suomalaiset voi tietaa yhta hyvin kuin Turkin suomalaiset jotka naita juttuja seuraavat aitiopaikalla.

Lisaksi: minusta on halyttavaa etta tavisten valitsema eduskunta paatta miten historiasta tulisi puhua ja milla termeilla. Talla logiikallahan meilla Suomessa saisi Timo Soini ja Tanja Karpela paattaa kutsuttiinko Suomen toimia Ita-Karjalassa 1941-1944 etniseksi puhdistukseksi vai rotusyrjinnaksi - ja jos et kayttaisi tapahtumista Tanjan ja Timon maaritelmia ---> oikeudenkaynti ja rangaistus. Aika kummallista sananvapauden "toteutumista". Osa sananvapautta on myos se etta ihminen SAA olla jopa historian tapahtumista ERI mielta pelkaamatta joutuvansa vankilaan. Ei kukaan voi paattaa toisen puolesta mita mielta han saa historiasta olla.

Nimim. Hrant Dink murhattiin 750 metrin paassa kotioveltani vuonna 2009. Alkaa hyvat ihmiset vaittako etten tieda mista puhun.

Mine kirjoitti...

Anonyymi: Jepulis. Ainakin vuodet Turkissa ovat opettaneet sen, että mikään ei ole mustavalkoista ja asioilla on aina monta puolta. Juuri kun luulee jotakin ymmärtävänsä huomaa ettei ymmärräkään mitään. Sen vuoksi minua lähinnä huvittaa ulkopuolinen "tieto ja viisaus" Turkin asioista. Ja myönnetään, että välillä suututtaakin. Ja joskus loukkaannun, lähinnä nyt juuri ystävieni puolesta, joita niputetaan muotteihin, joita en tunnista. Silloin yritän muistuttaa itselleni, että jokainen on jonkun tiedon tuotos. Täytyy siis pitää huolta, että itse tuo esille oikeanlaista kuvaa asioista. En tiedä kuinka hyvin siinä olen onnistunut.

Herra H oli ystävämme läheinen ystävä. Työ jatkuu, vaikka tietyt tahot ei tahtoisikaan. Minulla seisoo muuten Hänestä tehty julmetun paksu kirjakin hyllyssä odottamassa sopivaa aikaa.